| Kirje Lännen
Tehtaille 11.11.2011
Arvoisa Lännen Tehtaat Oyj:n vaikuttaja,
Konsernin osakkuusyhtiö Taimen Oy tytäryhtiöineen
on erikoistunut kalan kasvatukseen ja poikastuotantoon. Kuten
lienette tietoinen, Taimen Oy on hakemassa jatkoa vahentuneen
kalankasvatuslaitoksensa ympäristöluvalle Joutsassa.
Laitos on ollut toiminnassa 70-luvun alusta, mutta sen poikastuotantoon
käytettyyn menetelmään ei kuulu syntyvien haitallisten
aineiden, etenkään kalojen ulosteista ja rehusta syntyvän
haitallisen lietteen puhdistaminen. Kasvatuksessa tarvittava
puhdas vesi otetaan Viherin järvestä Myllykosken yläpuolelta.
Kavatuksen aikana syntyvä jäte lasketaan vuotavissa
altaissa tapahtuvan taskutuksen ja mekaanisen turvesuodatuksen
jälkeen suoraan keskelle Joutsan taajamaa, matalaan Joutsansalmeen.
Joutsansalmi-yhdistys ry on joutsalaisten ja ranta-asukkaiden
muodostama kansalaistoimintaa harjoittava riippumaton yhdistys,
jonka jäsenet ovat jo kymmeniä vuosia tuskailleet
Taimen Oy:n piittaamattoman toiminnan tuloksena syntyneiden
ympäristöhaittojen ja pilaantumisen kanssa. Kaksi
vuotta sitten järjestäytynyt yhdistys on saanut tavoitteilleen
laajan tuen. Mm. viime vuoden lopulla yhdistys, Joutsan kunta,
Suonteen kalastusalue ja kaikki alueen seitsemän osakaskuntaa
totesivat muistutuksissaan ja lausunnoissaan välttämättömäksi
jäteveden juoksutuksen välittömän lopettamisen,
ja että toiminnan jatkamisen ehtona on oltava jätevesien
puhdistaminen.
Joutsan kunnanhallituksen yksimielinen lausunto 15.11.2010 on
täsmällinen ja selkeä: "Nykyisenkaltaista
jäteveden purkamista Myllylahteen ja sitä kautta Joutsan
seudun yhteiseen vesialueeseen ei tule sallia. Kaikki tuotantoprosessissa
syntyvä jäte, käytetty vesi, lääkeaineet
ja muut kemikaalit on puhdistettava ja yrityksen on huolehdittava
loppujätteen asiallista käsittelystä. Laitos
tulee muuttaa veden käsittelyltään kiertovesijärjestelmäksi.
Laitostekniset muutokset on toteutettava kahden vuoden siirtymäajan
kuluessa ja ympäristökuormitus on arvioitava uudelleen
uuden ympäristölupahakemuksen pohjalta. Velvoiteseurannan
toteutustapa tulee uudistaa ja sen puolueettomuus taata. Hakijan
on välittömästi tehtävä myös sellaisia
laitos- ja tuotantoteknisiä muutoksia, joiden avulla fosforipäästöt
pienenevät heti ja haitallisten aineiden vesistöön
juoksuttaminen loppuu.”
Tämän selkeän lausunnon antamisesta on kulunut
nyt vuosi eikä ympärisölupaa ole vieläkään
ratkaistu. Samanaikaisesti laitos on jatkanut toimintaansa entiseen
malliin. Kaikki pyrkimykset päästöjen vähentämiseksi
on tyrmätty hokemalla, että yrityksen taloudellinen
tulos vaarantuisi.
Taimen Oy:n piittamattomuus paikallisten instituutioiden ja
ihmisten huolesta on dokumentoitu yhdistyksen kotisivuilla www.joutsansalmi.com.
Kuin huutomerkki tästä ahneuden ylistyksestä
on Taimen Oy:n entisen toimitusjohtajan Kähkösen Iltalehden
kokosivun jutussa 4.11.2011 antama lausunto siitä, miten
hyvä business taimenkasvatus hänelle itselleen ja
yritykselleen on ollut: ”Riskillä rikkaaksi - Asko
Kähkönen pelasti rapakuntoon ajautuneen kalafirman
ja teki siitä tuottoisan miljoonabisneksen.”
Pyydän teitä ystävällisti vaikuttamaan siihen,
että joutsalaisten esittämät näkökohdat
otettaisiin vakavasti huomioon, ja että Taimen Oy:n toiminta
muuttuisi konsernin ja yrityksen itsensä julistamien arvojen
mukaiseksi, ympäristöään ja paikallisten
asukkaiden elämänolosuhteita kunnioitavaksi.
Kunnioittavasti,
Pekka Patosaari
Joutsansalmi-yhdistys ry:n puheenjohtaja
|