Joutsan kunnanhallitus antoi maanantaina 15.11. oman lausuntonsa Taimen Oy:n ympäristölupahakemukseen liittyen. Siinä kunnanhallitus vaatii loppua päästöille ja kalannviljelylaitoksen jätevesien puhdistukseen suuria parannuksia nopealla aikataululla. Kunnanhallituksen lausunnossa vanhentuneen tekniikan tilalle halutaan tehokas kiertovesijärjestelmä kahden vuoden sisällä.
Myös kalalaitoksen velvoiteseurantaan halutaan uudistus, koska laitoksen ilmoittamissa päästöarvioissa on eravaisuuksia alueella tehtyihin kontrollimittauksiin verrattuna.
Puhelimitse tavoitettu kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Huikko kertoo hallituksen päätöksen olleen yksimielinen. ”Kunnanhallitus haluaa edistää ympäristönsuojelua, jonka vaikutukset näkyvät pitkälle tulevaisuuteen”, kertoo Huikko. Hänen mielestä päätös tukee Joutsan asuinkunta-ajattelua ja on nykypäivän ympäristöpolitiikkaa. Huikko muistuttaa että vesiensuojelu on yhteinen asia missä jokaisen kuntalaisen toivotaan ottavan vastuuta.
Joutsansalmi-yhdistyksen toiminnan Huikko näkee arvokkaana ja pitää yhdistystä merkittävänä vaikkuttajana Joutsan alueella. Hänen mielestään yhdistys toimii juuri niin kuin kansalaisjärjestön tulee toimia, tiedottajana ja keskustelun herättäjänä.
Joutsansalmi-yhdistyksessä ollaan kunnanhallituksen päätöksestä mielissään. Yhdistys on tällä viikolla lähettänyt oman muistutuksensa lupahakemusta koskien ja toivoo mahdollisimman monen jäsenen ja kuntalaisen ottavan kantaa lupaprosessiin aluehallintoviraston ohjeiden mukaan.