Yhdistyksen 10-vuotista taivalta juhlittiin arvokkaasti


Yhdistyksen 10-vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina 20.10.2018. Nuorisoseuran talolla. Tilaisuudessa pidetyistä puheenvuoroista välittyi yhteinen huoli alueen vesistöstä ja samalla kannustava viesti siitä että Joutsansalmi-yhdistyksen toiminta on tavoittanut paitsi päättäjien niin myös kuntalaisten tietoisuuden ja hyväksynnän. Kutsuvieraista oman puheenvuoronsa pitivät kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Kuurne sekä Suonteen kalastusalueen puheenjohtaja Jukka Manninen.

”Tämä työ jatkuu entistä tiiviimpänä verkostoitumisena kaikkien osapuolien kanssa. Avainasemassa ovat Joutsan kunta, ELY-keskus ja kaikki vesistön biologista ja ekologista tilaa heikentävät piste- ja hajakuormittajat”, linjaa yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Patosaari. ”Pyrimme myös entistä tiiviimpään yhteistyöhön vesistön
käyttäjien kanssa. Kalastajat ja yhteisten vesialueiden käytön
ohjauksesta vastaavat osakaskunnat; veneilijät, melojat ja uimarit;
yhdistykset, yrittäjät ja kouluyhteistö ovat kaikki tärkeitä toimijoita
vesistön entistä paremman tilan ja käytön kannalta”, Patosaari jatkaa.

Juhlakokouksessa puheenjohtajan avauspuheenvuoron piti hallituksen jäsen Tuula Arkiomaa ja puheen voi lukea kokonaisuudessaan tästä.

Tilaisuudessa jaettiin myös Joutsansalmi-kunniakirjat Jouko T. Lehtoselle ja Erkki Oksaselle tunnustuksena pitkäaikaisesta työstä yhdistyksen hyväksi.

Juhlan musiikillisesta annista vastasi muusikko Mikko Malin ja tapahtuman lopuksi esitettiin palkittu luontoelokuva ”Järven tarina”.

Joutsansalmi yhdistys haluaa kiittää kaikkia tilaisuuteen osallistuneita ja tapahtuman järjestämiseen vaikuttaneita henkilöitä.

Kuvien oikeudet: Joutsan Seutu Oy

Yhdistyksen 10-vuotisjuhlan artikkelit Joutsan Sanomissa:

Lue muut yhdistystä koskevat lehtiartikkelit täältä.

Kategoriat: Ajankohtaista, Kokoukset, Uutiset, Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyksen 10-vuotista taivalta juhlittiin arvokkaasti

Joutsansalmi-yhdistys toiminut 10 vuotta

Meidän kaikkien veden äärellä asuvien vastuulle on annettu merkittävä rooli yhteisten vesialueiden käytössä, hoidossa ja suojelussa. Tästä seuraavat myös velvollisuudet ja oikeudet, joista jokamiehenoikeus on tuttu kaikille kalamiehille. Yhteisiä vesialueita ei siis omista kukaan, vaan niiden käyttäjä – luvalla tai ilman – on periaatteessa aina vastuussa toimistaan.

Lue loppuun

Kategoriat: Ajankohtaista, Yleinen | Jätä kommentti

Yhdistyksen 10-vuotisjuhla 20.10.2018

Tervetuloa Joutsansalmi ry:n 10-vuotisjuhlaan lauantaina 20.10.2018 klo 15:00. Juhla järjestetään Nuorisoseurantalolla, Jousitie 27, Joutsa.

Kahvitarjoilu klo 14:30 alkaen


OHJELMA

Musiikkia
Mikko Malin

Tervetuloa ja lyhyt historiikki
Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Patosaari

Joutsan kunnan tervehdys
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Kuurne

Vesi – tilojen yhteinen alue
Suonteen kalastusalueen puheenjohtaja Jukka Manninen

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous

Elokuvaesitys: ”Järven tarina”

Elokuva alkaa noin klo 16:30 syyskokouksen jälkeen. Esitystä voi tulla katsomaan myös muut kuin kokouksen osanottajat. Esitys on maksuton.

Lue katsaus yhdistyksen 10-vuotiseen toimintaan.


 

Kategoriat: Ajankohtaista, Kokoukset, Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyksen 10-vuotisjuhla 20.10.2018

Kevätkokous 16.5.2018

Joutsansalmi ry:n sääntömääräinen Kevätkokous järjestetään 16.5.2018 klo 16, paikkana Hyvinvointitupa, Jousitie 40.

Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista asiaa vesistömme tilasta. Tilaisuuden alustaa Jouko Lehtonen. Kahvi- ja teetarjoilu.

Näistä linkeistä näet kokouksen esityslistaan ja vuoden 2017 toimintakertomuksen.

 

Kategoriat: Ajankohtaista, Kokoukset, Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätkokous 16.5.2018

Syyskokousuutisia

Joutsansalmi ry:n syyskokouksessa 10.10. valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi Pekka Patosaari. Hallituksen jäseninä jatkavat Tuula Arkiomaa, Heta-Maija Hintikka, Markku Riipinen ja Liisa Rönkä. Varajäseniksi valittiin Ilkka Arkiomaa ja Pertti Mattila.

Rahastonhoitajana jatkaa Tapio Lankia. Toiminnantarkastajaksi valittiin Rauno Ahola ja varalle Erkki Oksanen.

Päästötarkkailun ja raportoinnin arviointiryhmään kuuluvat Tapio Lankia, Jouko Lehtonen, Pekka Patosaari ja Heikki Olkkonen. 

Toimintasuunnitelma noudattelee tähänastista linjaa. Yhteydenpitoa kuntaan ja veden laatuun vaikuttaviin tahoihin pidetään jatkossakin yhteyttä. Vesien nykytilanteesta kertoi kokouksen alussa ympäristötarkastaja Marika Masalin-Weijo. Siltatyömaan työnjohtaja Jari Ruuska puolestaan kertoi vanhan sillan korjauksen vaikutuksista vesistöön.

Kategoriat: Ajankohtaista, Kokoukset, Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Syyskokousuutisia

Vesille puhtaiden vesien puolesta! Regatta lauantaina 22.7.2017

Joutsansalmi ry järjestää vene-regatan lauantaina  22.7.2017 alkaen klo 12.00 ja reittinä Veanderinniemi/venesatama – Angesselkä – Lankiansalmi – Oravakivi/ABC. Paluu venesatamaan Veanderinniemessä alkaen 16.00 jonka jälkeen picnic, vapaine sanoineen ja puistokaraoke.

Tapahtuman tavoitteena lisätä puhtaan veden merkityksen ymmärtämistä niin pysyvien asukkaiden kuin vapaa-ajan asukkaidenkin viihtyvyyden kannalta. Joutsan Veneseura vastaa venekyydistä. Tavoitteena kaikkien halukkaiden pääsy vesille tutustumaan vesistökokonaisuuteen. Oravakivessä käynti rantautumisineen tarjotaan kaikille, paikat veneisiin varausten mukaan.

Mukaan lähtijöiden varmistettava osanottonsa perjantaihin 21.7.2017 mennessä sähköpostilla tapio.lankia@outlook.com tai puhelin/teksti 0503716771 Tapio Lankia. Lisätietoja veneilijöille venesatamassa vene K-44624/ IidaMaria.

Joutsansalmi ry vastaa Picnic-tilaisuuden järjestelyistä asiaohjelmineen. Vapaa sana Picnicin aikana, ohjelma jatkuu puistokaraoken merkeissä. Karaokesta vastaavat TatuFanit.

Tervetuloa puhtaiden vesien regattaan ja picnicille la 22.7.2017!

 

Kategoriat: Ajankohtaista, Tapahtuma, Uutiset, Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Vesille puhtaiden vesien puolesta! Regatta lauantaina 22.7.2017

Yhdistyksen hallituksen terveiset vuodelle 2017

Kuluva vuosi on Joutsansalmi yhdistyksen 9. toimintavuosi ja näinä vuosina yhdistys on pyrkinyt edistämään Joutsansalmen ja Joutsan vesialueiden suojelua, hoitoa ja kestävää käyttöä. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää tietoisuutta vesistöjen puhtauden merkityksestä ja toimia sen puolesta. Näiden tavoitteiden toteutuminen edellyttää aktiivista yhteydenpitoa kuntaan ja veden laatuun vaikuttaviin tahoihin.

Yhdistyksen nykyiseen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Taisto Lepistö, varapuheenjohtaja Erkki Oksanen, rahastonhoitaja Tapio Lankia, sihteeri Liisa Rönkä, sekä muut jäsenet Tuula Arkiomaa, Heta- Maija Hintikka ja Markku Riipinen. Hallituksen varajäseniä ovat Ilkka Arkiomaa sekä Heikki Olkkonen.

Tällä hetkellä yhdistyksen jäsenmäärä on n. 50. On kaikkien kuntalaisten, ei ainoastaan ranta-asukkaiden, etu, että meillä on uinti- ja kalastuskelpoiset vedet keskellä kirkonkylää.
Yhdistykseen voi liittyä lähettämällä jäsenlomakkeen, sähköpostitse osoitteella info@joutsansalmi.com tai olemalla yhteydessä yhdistyksen sihteeriin Liisa Rönkään.

Toimintakertomus 2016
Toimintasuunnitelma 2017

Kategoriat: Ajankohtaista, Uutiset, Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyksen hallituksen terveiset vuodelle 2017

Kevätkokous 2016

Yhdistyksen kevätkokous järjestettiin 25.5.2016 Ravintola Huttulassa.

Tulevan vuoden aikana yhdistys jatkaa veden laadun seurantaa mm. ympäristötarkastajan välittämien vesinäytteiden tutkimustuloksien avulla.

Yhdistys suunnittelee yhteistyötä Mahajärvi-Pappistenlahti vesienhoitohoitoyhdistyksen kanssa. Molemmat yhdistykset tekevät tahoillaan työtä puhtaamman veden puolesta ja katsovat yhteistoiminnan hyödylliseksi esimerkiksi kansalaisaloitteen muodossa.

Yhdistys osallistuu haittakasvien, jättiläisukonputken ja jättibalsamin, torjuntaan Joutsan alueelle  mm. informoimalla kuntaa kasvien esiintymisalueista.

Kevätkokouksen pöytäkirja
Toimintakertomus 2015

Kategoriat: Ajankohtaista, Kokoukset, Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätkokous 2016

Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Syyskokouksessa 22.10. esitellyn toimintasuunnitelman mukaan Joutsansalmi-yhdistys mm. jatkaa veden laadun tarkkailua ja tutkii mahdollisuutta käyttää karppeja karvalehden poistossa.

Yhdistys jatkaa säännöllistä yhteydenpitoa kunnan tekniseen johtajaan ja ympäristötarkastajaan vuotuisilla palaverillaan.

Yhdistys tukee myös Joutsan nuorisovaltuuston toivomuksesta uimalan hyppytornin saneeraushanketta.

Toimintakertomus 2016

Kategoriat: Ajankohtaista, Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Syyskokous 2015

Yhdistyksen syyskokous järjestetään ravintola Huttulassa, Rantatie 21
torstaina 22.10.2015, klo 18 alkaen. Tervetuloa!

Kategoriat: Ajankohtaista, Uutiset | Kommentit pois päältä artikkelissa Syyskokous 2015